Pelaajalukee Videopelejä, sarjakuvia ja internet-kulttuuria.

Alkukesän Marvel-elokuvat

Kevään aikana on julkaistu kaksi ison budjetin toimintaelokuvaa, joiden molempien pohja on MARVEL-yhtiön sarjakuvissa. X-Men Apocalypse ja Captain America: Civil War. Marvelin hahmojen elokuvaoikeudet on muinaisuudessa jaettu siten, että FOX omistaa oikeudet Ryhmä X-leffoihin ja Marvel, jonka nykyään omistaa Disney, tekee Kostajat-elokuvia.

Apocalypse

Ryhmä-X -leffoja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1999. Sarjaa ulostautui silloin kolme osaa, minkä jälkeen tehtiin pari kehnoa spin-offia ja suoritettiin reboot. Päivitetyn sarjan toinen ja edellinen osa Days of Future Past pohjautui tarinaan, joka tunnetaan jo vuodesta 1985 Suomessa nimellä Menneen tulevaisuuden päivät. Tämä edellinen osa oli huippuelokuva, joten odotukset Apocalypse-elokuvalle olivat korkealla.

Apocalypse on suomeksi Tuho: maailman ensimmäinen mutantti, joka on juonitellut ja taistellut Ryhmä-X:n päänmenoksi useita kertoja. Elokuvaversioihin asioita täytyy tietysti tiivistää ja sovittaa, joten tarina ei luonnollisesti ole mitään, mitä sarjiksissa on nähty.

Supersankarielokuvat ovat, varmaankin lähdeteosten ja hahmojen paljouden ansiosta, järjestään aivan järjettömän pitkiä. Ne myös harvoin jaksavat kantaa pituutensa: Esimerkiksi Rautamies-elokuvien sarja oli mainio, mutta sen kakkososa on paitsi tolkuttoman pitkä, myös polveilevajuoninen ja keskittymiskyvytön teos. Apocalypse-elokuvassa on samaa vikaa.

Elokuvassa pituutta on noin 45 minuuttia liikaa. Käsikirjoitus ei kuitenkaan ole heikoimmasta päästä. Hahmot ovat pääosin pinnallisia, johtuen varmaankin siitä, että niitä on niin monta ja koska elokuva on kolmas osa reboot-ketjussa: kaikki tuntuu olevan jo nähty. Esimerkisi Jean Greyn voimia on äimistelty jo niin monta kertaa että tämä nykyinen ei tuo sinällään mitään uutta.

Olisin surutta saksinut elokuvasta pois esimerkiksi alun Egypti-kohtauksen, saksalaisen häkkitappeluosion, Tuhon ratsumiesrekrytoinnin ja Wolverinen cameon. Ensinnä olisi ollut hienoa jos Legendaarinen Ensimmäinen Mutantti olisi tullut enemmän tai vähemmän tyhjästä, kuten hän sarjakuvissakin teki hyökätessään New Yorkiin Fall of the Mutants -tarinakokonaisuuden aikana (kamalaa namedroppingia, onneksi näillä nimillä ei ole mitään väliä kenellekään). Toisekseen Stormin, Tajunnan ja Enkelin taustatarinat olivat turhia ja hahmot olisivat toimineet vain tyhjästä tulleina apureina. Kolmanneksi Wolverinea ei ole pakko änkeä joka elokuvaan ja Alkalijärven tapahtumat olivat turhaa tarinan laahaamista.

Magneton perheen murhaamista en olisi kaivannut nähdä noin yksityiskohtaisesti, koska sitä on tapahtunut jo monen leffan verran aiemminkin. Olisi ollut hienoa jos Tuho ratsumiehineen olisi yhyttänyt Magneton ja suostutellut tämän ruudun ulkopuolella murtuneen miehen joukkoonsa voimillaan ja lupauksilla oikeudesta mutanteille.

Magnetosta muuten: jos minä olisin ollut magnetismin mutanttimestari olisin aivan takuuvarmasti hankkinut tonnin tai kymmenen romurautaa ja pakottanut sen palkki kerrallaan maan sisään puolen kilometrin säteelle omistamastani talosta juuri tuollaisten elokuvassa nähtyjen vihamielisiä interaktioiden varalta. Tai ainakin pitänyt aina lipastossani kolmea kuulalaakeria, jotka olisin todennäköisesti ottanut sieltä taskuuni huomattuani tyttäreni kadonneen.

Elokuvan toimintakohtaukset eivät ole erityisen nerokkaita. Peukun annan ihan alulle, jossa telekineetikko hankkiutuu vihollisestaan eroon rutistamalla tämän jalkoineen päineen tiukaksi palloksi. Toisen suuren kunniamaininnan ansaitsee Elohopea, joka jälleen varastaa show'n aivan täysin omassa kohtauksessaan (hyi kamala minua kun jaan bootlegin, mutta tuo kappale, ai perhana). Muuten elokuvan toiminta on koko lailla geneeristä supersankaritouhua.

Apocalypseä kantaa lähinnä Xavierin ja Magneton esittäjien näyttelijäsuoritus, sekä edellisen elokuvan mestarillinen perintö. Itsenään se on hyvä kyllä, vaikkakin ylipitkä ja verraten löysäjuoninen. Olisin toivonut Tuhon tekevän jonkin vähän toisenlaisen juonen kuin "kill all humans". Sekin nähtiin jo alkuperäisen trilogian kakkososassa.

Civil War

Kapteeni Amerikka on vanilijantuoksuinen kultapoika, oikeudenmukaisuuden lähettiläs, jota eivät heilauta poliittiset suunnanvaihtelut, vaan joka puolustaa Amerikan ideaalia. Sotilas, jonka ääni voisi komentaa jumalaa, kuten Daredevil huomaa vanhassa tarinassa ja minä huomasin sitä lukiessani ollessani vähän päälle kymmenen.

Sisällissota on muutaman vuoden vanha, suuri tapahtumaketju Marvelin sarjakuvauniversumissa. Tarinaan kuuluu muutama pahoin pieleen mennyt supersankarioperaatio ja niistä siinnyt vaatimus tunnistaa ja rekisteröidä kaikki supervoimia omaavat ja käyttävät yksilöt. Tähän olisi kuulunut kaikkien salaisten henkilöllisyyksien loppuminen sekä valtion puuttuminen supervoimaisten yksilöiden elämään. Sarjakuvan tarinassa Rautamies oli rekisteröitymisen puolella, Kapteeni Amerikka sitä vastaan, ja loput sankarit ryhmittyivät näiden ympärille.

Pitäisikö sitten kaikkien supersankarien rekisteröityä ja toimia tarvittaessa valtion käsikassarana? Batman sanoi asiantilan jo aikanaan: "Me olemme rikollisia. Me olemme aina olleet ja meidän täytyy olla." Tällä hän ymmärtääkseni tarkoitti sitä, että supervoimaiset henkilöt toimivat lain ulkopuolella, koska yhteiskunnan säännöt eivät päde heihin. Batman alleviivasi sankarien vastuuta: heidän täytyy toimia oikein mutta olla silti yhteiskunnan ulkopuolella lainsuojattomina, koska yhteiskunta tarvitsee oman säännöstönsä, eikä voi joustaa muutamien naamioheppujen takia. Supersankarin täytyy pystyä sekä päihittämään rikolliset että sen jälkeen luikahtamaan karkuun virkavallalta.

Elokuvassa ei kuitenkaan haluta rekisteröidä kaikkia sankareita vaan luovuttaa Kostajat YK:n alaisuuteen. Perustelut aiheelle ovat hyvät: ryhmä on tehnyt tuhoja pitkin maapalloa taltuttaessaan natseja ja vieraan ulottuvuuden valloittajia. Tony Stark potee huonoa omaatuntoa tapahtumista, mutta Kapteeni Amerikka painottaa, että vastuuta ei voi siirtää pois, ja Kostajien on pystyttävä toimimaan oikein joka tilanteessa, silloinkin kun YK ei välttämättä olisi samaa mieltä siitä, mikä on oikein.

Kun Talvisotilas räjäyttää pommin YK:n kokouksen yhteydessä surmaten diplomaatteja alkaa paine kasautumaan. Syylliseksi lavastettu Bucky Barnes saa Kapteenin oikeudenmukaisuudentunnon sykähtelemään, jolloin hänen on joukkoineen käytävä taistoon Rautamiehen johtamaa faktiota vastaan.

Toiminta elokuvassa on todella hienoa. Aiemmat Kostajat-elokuvat ovat kärsineet hiukan siitä, että Hulk, Thor ja muut kovan luokan tykit varastavat show'n ollessaan mahtavia ja voimakkaita. Tässä elokuvassa, esimerkiksi kun Kapteeni ja Talvisotilas laittavat kerrostalon rappukäytävässä parikymmentä saksalaista karhuryhmäläistä nippuun mitä kekseliäimmin lisämaustein, ei ole hitustakaan näiden maallisempien sankareiden toisen viulun soittelemisesta. Silti elokuva osaa myös luonnottomampien sankareiden käsittelemisen.

Hämähäkkimiehen cameo on erikoinen tapaus. Yhtäältä siksi, että hahmo on FOXin omaisuutta, eikä siten voisi esiintyä Disneyn elokuvassa. Studiot ovat ilmeisesti päässeet rahakkaaseen sopimukseen aiheesta, mikä on ymmärrettävää, koska alkuperäisessä sarjakuvatarinassa Hämähäkkimies näytteli suurta osaa.

Tässä leffassa Hämähäkkimies on teini, jonka Stark bongaa taistelemaan puolelleen. Peterin ja Tonyn tavatessa ensimmäisen kerran tulee kohtauksesta ikävä hyväksikäyttöviba, sillä Parker on altavastaaja ja pihalla siinä missä Stark oma kaikkitietävä ja sarkastinen itsensä. Hämähäkkimies taistelee lopulta Rautamiehen joukossa ja soveltuu elokuvaan erittäin hyvin ollessaan kokematon mutta lahjakas nuorukainen isojen tekijöiden välienselvittelyssä.

Hahmoja elokuvassa riittää: Purppuranoita ja Vision olivat sarjakuvamaailmassa aviopari, ja heidän suhteeseensa varovasti viitataan elokuvan aikana Wandan ollessa turvasäilössä ja Visionin tämän vahtina. Muurahaismies, jonka oma elokuva julkaistiin viime vuoden lopulla, on mainiosti kutkuttava lisä sankarijoukkoon ja luo itsessään paljolti tunnetta suuresta tapahtumasta, joka yhdistää kaikki sankarit. Hurrasin Haukansilmän paluulle.

Civil War saa monta kertaa aikaan suuren urheilujuhlan tuntua kun suuret sankarit ottavat mittaa toisistaan. Eri hahmojen yhteenliittyminen saa monta kertaa ihon kananlihalle. Elokuva kestää pituutensa eikä tunnu hölmöltä tai löyhäjuoniselta. Päinvastoin: arvostin kovasti kolmatta Rautamies-elokuvaa, jossa paino oli enemmän henkilöhahmoissa ja jonka juoni oli paitsi oikeasti yllättävä myös ajatuksia herättävä. Civil War onnistuu lähes samalla tavoin elokuvan pahiksen Zemon suunnitelman ollessa loppujen lopuksi kaikkea muuta kuin mitä katsojana odotin. Pidin Zemon hahmosta ja hänen tavoitteensa tuntuivat uskottavilta, vaikkakin muutamia olankohautuksia vaadittiin.

Jos antaisin tähtiä saisi Apocalypse neljä kautta viis ja Civil War viisi kautta viis. Yhdet vähemmänkin voisi molemmille antaa mutta tällä kertaa näin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset