*

Pelaajalukee Videopelejä, sarjakuvia ja internet-kulttuuria.

Mitä pahaa minä olen tehnyt?

  • Kuvan lähde: http://www.telegraph.co.uk/technology/video-games/8798927/Violent-video-games-reduce-crime.html
    Kuvan lähde: http://www.telegraph.co.uk/technology/video-games/8798927/Violent-video-games-reduce-crime.html

Jokin aika sitten pahastuttiin Grand Theft Auto -videopelin modista, jossa oli mahdollista "raiskata" kanssapelaajia. Närkästystä ja "tällä kertaa menitte liian pitkälle" -henkeä videopeleihin liittyen? Ei mitään uutta skyboxin alla, siis.

Uutinen sai minut kuitenkin ajattelemaan videopelejä. Miksi stereotyyppinen peliväkivalta on aina ensimmäisen tai kolmannen persoonan ampumispelejä? Esimerkiksi The Simsissä on mahdollista rakentaa talo, jossa ei ole vessaa, ovia tai ikkunoita ja jättää pelihahmo harhailemaan, tylsistymään ja menettämään vähitellen järkensä neljän seinän sisään. Tällainen toiminta ei ole tuntematonta tosimaailmassakaan. Tietysti The Sims ei ole tehty kidutussimulaattoriksi (toisaalta onko elämäkään), mutta näin toimiminen on mahdollista. Kukaan ei kuitenkaan ole hiiskahtanutkaan asiasta.

Aloin pohtia, mitä kaikkea pahaa minä olen tehnyt virtuaalisesti, täysin tietäen tekojeni seuraukset. Syntyi lyhyellä mietinnällä melkoinen syntilista.

Olen moninkertainen murhaaja. Olen tappanut useita tuhansia itsensä tiedostavia olentoja, osa enemmän ja osa vähemmän älykkäitä. Useimmiten toki itsepuolustuksesi, mutta joskus myös omaksi edukseni tai helpottamaan asioita. Yhden henkilön tapoin, koska halusin itselleni hänen omistamansa pullonkorkit. Kaivoin ne hänen kuolleen ruumiinsa taskusta.

Olen hävittänyt ihmissivilisaation sellaisena kuin tunnemme sen. Olen tuhonnut kaiken sähköllä toimivan ja lopettanut kaiken telekommunikaation, sanalla sanoen palauttanut maailman esiteolliseen aikaan. Montako mahtoi kuolla sairaaloissa, lentokoneissa, rakennustyömailla ja liikenteessä yhteensä tuolloin?

Olen johtanut armeijoita turhiin taisteluihin. Olen johtanut huonosti ja laiskasti ja tehnyt kokeellisia iskuja laskematta ihmishenkiä tai materiaalisia tappioita. Olen lähettänyt joukkoja teuraalle oppiakseni heidän ja vihollisen toimintaa ja tutustuakseni omien joukkojeni kykyihin, jotta osaisin seuraavassa taistelussa komentaa tehokkaammin.

Olen pyyhkäissyt kokonaisia heimoja maan pinnalta. Olen hyökännyt heidän kimppuunsa sotilain ja katapultein, valloittanut heidän varustuksensa ja polttanut heidän maatilansa, varastonsa, sepänpajansa ja kaivoksensa. Olen ajanut henkiinjääneet harhailemaan ja nääntymään nälkään. Miten paljon hukattua kulttuuria, puhumattakaan ihmishengistä.

Olen sotarikollinen. Olen murhannut neuvostovastaisia partisaaneja ja heitä majoittaneita siviilejä. En jättänyt ketään henkiin. Luonnollisesti tottelin vain Stalinin (epäsuoraa) käskyä ja olisin kuollut itse ellen olisi suostunut.

Olen toiminut sala- ja palkkamurhaajana, velanperijänä ja varastettujen autojen kauppiaana. Normaalia bisnestä suurkaupungissa, voisi sanoa.

Olen käynyt kauppaa orjilla, ryöstömurhannut, ryöstänyt, murhannut ja kostanut. Lopulta olen noussut jumaluuteen, murhan ja väkivallan herraksi.

Melkoinen lista, vai mitä. Voin vakuuttaa, että en myöskään ole yksin tekojeni kanssa. Kaikki pelit, joihin viittasin, ovat joko uranuurtajia tai klassikoita omassa genressään (paitsi ehkä Frontlines: Fuel of War, mutta sitä en viitsinytkään pelata kuin puoli tuntia), ja miljoonien muiden pelaamia siinä missä minunkin. Lisäksi nämä parikymmentä nimikettä ovat häviävän pieni osa kaikista julkaistuista väkivaltaisista peleistä.

Näiden jokapäiväisten syntien virtuaalimeressä ihmetystä minussa herättää se, miksi kohua videopelien maailmasta aiheuttavat lähinnä okkultismi ja seksuaalinen väkivalta ja joskus ammuskelu. Miksi närkästys ja moraalipaniikki eivät seuraa lineaarisesti teon vakavuutta? Eikö yksikin näistä luettelemistani teoista kuitenkin ole vakavampi, kuin että alaston henkilö liimautuu kiinni kehoon ja estää liikkumasta?

Onko seksuaalisuuteen ja ihmisten ampumiseen helpompi takertua? Nostetaanko sellaiset tarinat useammin  esiin, koska niiden konseptit ovat helposti ymmärrettävissä ja niillä saa siten myytyä tuotetta? Ovatko esimerkiksi sotarikokset liian abstrakteja? Reaalimaailmassakaan kaikki kansanmurhat eivät kiinnosta tarpeeksi, jotta niihin puututtaisiin.

Arvelisin kyseessä olevan juuri se, että arkipäivän pahuuteen on helpointa tarttua. Se on tutuinta ja siten herättää parhaiten vastakaikua, eli huomiota, klikkauksia ja kassavirtaa. Lisäksi se on aina ajankohtaista. Mutta: Pahuus ei kuitenkaan saa olla liian banaalia, tai se jää huomaamatta, aivan kuten oikeassakin maailmassa.

P.S. Tekipä oudon inhottavaa listata nämä kaikki teot. Brrr. Jääkö pelaamisesta jokin jälki sieluun kuitenkin, vai onko tämä vain itsesuggestiota?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen

Joka on vain tetristä pelannut, heittäköön ensimmäisen kiven.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Niinhän se on aina ollut, että väkivaltaa suvaitaan, mutta kaikki mikä millään tavalla viittaa seksiin on kiellettyä.

Ja sinä luet Aku Ankkaa, joten et voi olla paha;)

Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen

Hyvä kirjoitus. Olen pohtinut samaa aihetta ihan työksenikin tuossa entisessä elämässäni.

Näkemykseni on ehkä hieman akateeminen ja kliininen, mutta uskon väkivallan olevan peleissä lopulta aika tekninen asia: kuolema on helppo interaktio.

http://teemukammonen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/viihd...

Käyttäjän HenriMantysaari kuva
Henri Mäntysaari

Muistankin lukeneesi tekstisi aikoinaan. Akateemisuudesta huolimatta se on ihan järkeenkäypä. Death is cheap. :)

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset